| |
Keskiviikko 8.9.2010
Ryanair – tuo kaikkia budjettimatkailijoille iloa tuottava yritys – antoi jälleen syytä lähteä Härmästä etelämpään. Tällä kertaa kohteeksi valittiin Liettuan Kaunas. Ryanairin kohteena ei ole tai ei ainakaan enää syyskuun alkupuolella ollut enää suuressa suosiossa keskiviikkona matkalle lähtijöiden keskuudessa ja siten lentokin lähti Pirkkalasta 20 minuuttia etuajassa.
Tekemämme taustatyön perusteella kerrottiin, että viikolla ei takseja olisi lentokentällä jonoksi asti ja siksi varasimme taksin hotellin kautta etukäteen. Ja ihme kyllä paikallinen taksisuhari olikin odottamassa meitä hyvissä ajoin nimikyltin kanssa. Taksimatka parhaat päivänsä nähneen Mersun kyydissä oli mielenkiintoinen suurine tilannenopeuksineen, jatkuvan radiopuhelinliikenteen ja paikallisen NRJ:n kuuntelun tärykalvoja repivien volyymien saattelemana. Tämä huvittelu maksoi vain 50 litiä (15€).
Hotelli varattiin Hotels.comin kautta, joka tarjosi 41€:n vuorokausihinnalla (/ 2hlö) suomalaisten keskuudessa suositun Park Inn Kaunas –hotellin huoneen. Hotellihuone oli hyväkuntoinen ja jopa budjettimatkailijalla oli ilman hammastenkiristelyä varaa kajota hotellihuoneen minibaarin oven taakse.
Kävimme kylillä katsomassa paikallista menoa, mutta melko hiljaista istuskelubaareissa oli keskiviikkona.


Torstai 9.9.2010
Ensimmäinen aamu Kaunasissa: edelleen hengissä ja sisäelimet nahan sisäpuolella. Hotellin aamiainen suunnaksi. Hotels.comin varausvahvistuksessa luki, että aamiaispöytä kuuluu hintaan, mutta hotellissa oltiin toista mieltä. Hotellin pikkupomon kanssa aiheesta keskusteltiin ja sähköpostistani näytin varausvahvistusta, joka tosin oli suomeksi. Meitä uskottiin tai vaihtoehtoisesti hotellin väkeä ei kiinnostanut tarkistella asiaa mistään. Hotellista ilmoitettiin, että internetin kautta varattujen huoneiden kanssa on ollut ennenkin ongelmia. Kiitos siis hotels.com. Muroja saatiin kupu täyteen.
Ensimmäiseksi kohteeksi valittiin Liettuan ainoa eläintarha Kaunasin lounaisella puolella. Vuonna 1938 eläintarha oli varmasti upea nähtävyys ja eläinten olot silloisella ajattelumaailmalla upea. Korkeasaaren jälkeen Kaunasin eläintarha on kokolailla ahdistava kokemus. Häkit ovat pieniä, karuja ja heikkokuntoisia. Ehkei eläintarha vastaa kaikilta osin kaikkia EU:n edellyttämiä vaatimuksia. Eläimiä oli suhteessa eläintarhan kokoon, joskin looginen rakenne eläintarhan pohjaksi ei ollut kävijäystävällinen. Pääsylippu maksoi 8 litaa ja keskustasta kävelee noin puolessa tunnissa puistometsikön kautta.
Eläinten olosuhteiden kannalta ajateltuna Kaunasin luonnontieteellinen museo oli parempi vierailupaikka. Kolmessa kerroksessa oleva vanha ja idyllinen luonnontieteellinen museo tarjosi paljon täytettyjä eläimiä ötököitä.
Loppupäivästä nukuttiin univelkoja pois hotellilla, kulutettiin kenkiä kävelykadulla ja käytiin paikallisessa lounasravintolassa syömässä 2,5€:lla.











Perjantai 10.9.2010
Pahoilaismuseo on myös hyvin keskustan tuntumassa. Kolme kerrosta metallista ja puusta värkättyjä paholaisesineitä. Kuulostaako hyvältä? Ei niin. Ei se ollutkaan mistään kotoisin.
Suuntasimme vanhaan kaupunkiin katsastamaan menoa. Kirkko oli komeampi sisältä kuin ulkoa ja jonkinmoinen non-stop –vihmiskulttuuri tuntuu kuuluvan Kaunasiin. Vihittäviä pareja meni kuin liukuhihnalla alttarille ja lähti pois morsiusautoilla. Morsiusautoissa oli koomisesti lieviä eroavaisuuksia: toiset lähtivät limusiinilla, toiset Transportterilla.
Kaunasin linna jäi näkemättä, koska sisäänkäynti oli suljettu aidoilla. Ei sinne oltais haluttukaan mennä.
Käveltiin joenrantaa pitkin kohti Akropoliksen ostoskekusta, mutta todettiin sen olevan aivan liian suuri kierrettäväksi samalla kertaa. Päätettiin jättää shoppailuhommat lauantaille.
Ilta meni mukavasti hotellin baarissa. Lähdettiin käymään kylillä istuskelemassa olusilla ja tavattiin neljän pojan saksalaisseurue. Ilta meni leppoisasti jutellessa ja paikallinen olut nousi päähän. Tarkoitus oli jatkaa johonkin yökerhoon, mutta epäselvillä koordinaateilla oikeaa yökerhoa ei löytynyt. Saksalaiset tekivät omat päätöksensä ja lähtivät jonnekkin. Hei hei. Me palasimme hotellille ja menimme Park Inn –hotellissa olevaan Olympic Casinoon juomaan olutta, nauttimaan hyvästä palvelusta ja pelaamaan pelikoneita. Emme voittaneet 40 000 litin päävoittoa.










Lauantaina 11.9.2010
Taisi olla krapula. Kuitenkin saimme ryömittyä aamupalalle ja koottua kroppamme. Kengät jalkaan ja ulos hotellista.
Akropolis on Kaunasin suurimpia (ellei suurin?) kauppakeskus. Uuden ajan ostoskeskus. Hieno paikka kolmessa kerroksessa täynnä elektroniikkaa, vaatteita, ravintoloita. Riikassa vierailtuani Puolalaisen Cropp Townin liikkeessä halusin uudelleen maahan, josta voi ostaa kyseisen ketjun vaatteita. Jei! Akropoliksesta löytyi. Mukavia printtipaitoja ukoille ja akoille. Akropoliksesta löytynee parhaat shoppailumestat. T-paitoja irtoaa 10e hintaan.
Vanhoina juutalaisina ostimme Maximasta mättöä riittävästi ja suuntasimme hotelliin katsomaan telkkaria. Paikalliset TV-kanavat ovat mahtavia. Jos Riitta Väisäsen olisi saanut ohjelmaan mukaan, ei voisi kieltä lukuun ottamatta erehtyä katselevansa jotakin 80-luvun kokoperheen ohjelmaa lauantai-iltana.
Ehtoolla oli taas kasinohommia ja parempi puoliskoni rullasi 10 litan pelikupongilla reilut 200 litaa. Paha saa bonuksensa. Muutamia Gin toniceja myöhemmin oli aika lopetella iltaa. Viimeistä iltaa. Kyynelet vierivät ja putosivat kuin Kirkan laulussa aikanaan. Koska vain parempaa puoliskoa vaivasi uni, päätin itse katsoa Tomorrow never dies –rainan. Jokin syvyys katoaa liettuaksi dubbaamisen jälkeen.

Sunnuntai 12.9.2010
Lähtöpäivä. Nämä ovat aina kovin samanlaisia; kyttäämistä. Kävimme Akropoliksen kulmilla kuvaamassa vielä yhtä saneerauskohdetta. Täälläkin Riikan tapaan voi huomata, että yksityiset sijoittajat ovat olleet neuvostovallan aikaisen Liettuan uudelleenrakentamisen rahoittajia. Vanhoja ränsistyneitä taloja on valtava määrä.
Ruokalemassa käytiin vielä rauhassa. Kävelykadulla on paljon ruokaravintoloita, joissa voi istua myös iltaa noin puolille öihin asti, riippuen täysin paikasta. Ruoka on edullista, joten Härmäläiselläkin on varaa aterioida pidemmän kaavan kautta.
Ryanair tarjoaa paluulentosa vasta kuuden jälkeen ja check out on jo 12 aikaan päivällä, joten neljästä viiteen tuntiin joutuu neppailemaan ja kehittämään tekemistä, esimerkiksi kirjoittamaan tällaista epäselvää reissumuisteloa. Kerjäläisiä on paljon.
Turvattomalta Kaunas ei keskusta-alueelta vaikuta, mutta ilta-aikaan kannattaa tietenkin välttää pimeämpiä katuja. Toinen riskitekijä ovat ehdottomasti kaivojen kannet; niiden päälle astumista kannattanee välttää sillä jos ne eivät ole kiinni ollenkaan, ne ovat useimmiten kiinni vain puolittain. Saattaa sattua Juhaa leukaan.



Jonkimoiseksi yhteenvedoksi kirjoitettakoon:
Kaunas on pieni paikka. Tekemistä löytynee muutamaksi päiväksi hyvinkin ilman suurempia taustatutkimuksia, mutta viikko alkaa olemaan jo liian pitkä aika. Paikka on kuitenkin niin edullinen, että kannattaa miettiä, josko Kaunasiin tai Kaunasista tekisi päivän tai parin matkoja esimerkiksi Vilnaan. Museoihin maksaa sisään 1-5 litaa ja opiskelija-alennuksia annetaan.
Ruoka ja juoma on kaupassa halpaa. Esimerkkinä Rimistä saa lavan 0,5 litrasia tölkkejä 40 litan hintaan. Puolikas Jägermeister maksaa reilun 30 litaa. Jos haluaa pihistellä, voi ruokansa ostaa kaupoista, joissa 50 litalla (15€) saa ison kassillisen tavaraa.
Baareissa olusen saa parilla eurolla, mutta sen saa haaleana vaikka hanasta valuttavatkin. Kyllä se silti näytti uppoavan itse kullekin.
Englantia osataan melko hyvin keskustassa ja vanhassa kaupungissa. Akropoliksessa englannin kanssa toimiminen on vähän vaikeampaa, mutta elekiellä pärjää pitkälle.
Tee taustatutkimukset etukäteen, koska se edesauttaa sinua löytämään paremmin kiinnostavia kohteita.
Omalta osaltani tämä Kaunasin reissu jää ainoaksi, koska ydinkeskusta ja mainostetuimmat nähtävyydet on nopeasti nähty.
Kaunasin reissun jälkeen näkee sen puolen helpommin Baltian maista, mikä jää peittoon Tallinnassa, Riikassa tai Vilnasissa vierailemisen jälkeen. Kaunas ei ole vielä ehtinyt kiilottautua imagolliselta ulkokuoreltaan sellaiseksi, jotta siitä ei voisi nähdä karumman puolen Liettuasta.
© Antti Korkeamäki - Kaikki varkaat pidätetään |
|